
Board
Oikeusministeriö on julkaissut yhteenvedon lokakuussa järjestetystä verkkokeskustelusta osakeyhtiölain kehittämistarpeista. Yhdistyksen jäsenet osallistuivat aktiivisesti käytyyn keskusteluun. Yhteenveto on saatavissa osoitteesta:
Teemapäivän 3.6.2015 esitelmät ja palkittu tutkielma löytyvät nyt jäsensivustolta.
KPMG
- Samastaminen ja KKO:2015:17; Mårten Knuts - Vastuun samastus 3.6.2015
- Kommenttipuheenvuoro; Timo Kaisanlahti 3.6.2015
Yhtiöoikeusyhdistyksen hallitus on päättänyt perustaa tutkielmapalkintojen ohessa säännöllisesti jaettavan kirjoituspalkinnon yhtiöoikeutta koskevalle kirjoitukselle.
Palkittava kirjoitus voi olla koti- tai pohjoismainen yhtiöoikeudellinen kirjoitus ja siinä voi painottua joko teoreettiset tai käytännölliset kysymykset. Kirjoituksia arvioitaessa yhtiöoikeus ymmärretään laajasti ja palkittava kirjoitus voikin olla esimerkiksi arvopaperimarkkinoita tai tilintarkastusta koskeva kirjoitus, jolla on kuitenkin kiinteä liityntä yhtiöoikeuteen. Valintakriteerinä on kirjoituksen sisällön merkittävyys suomalaiselle yhtiöoikeudelle ja sen kehittämiselle.
Päätöksen kirjoituspalkinnon saajasta tekee yhdistyksen hallitus palkintoraadin ehdotuksen perusteella. Kirjoituspalkinnon suuruus on 1.500 euroa.
Ensimmäinen kirjoituspalkinto on tarkoitus julkistaa syksyllä 2015.
Palkintoraadin jäsenet (vuosiksi 2015–2017)
lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen
päälakimies, OTT, Timo Kaisanlahti
asianajaja, OTT Ari Savela
professori Veikko Vahtera
Yhdistyksen 11. vuosikokous ja teemapäivä järjestetään 3.6.2015 klo 17.00 - 20.00 KPMG:n tiloissa osoitteessa Töölönlahdenkatu 3 A, Helsinki.
Kokouksessa on sääntömääräisten vuosikokousasioiden lisäksi tarkoitus palkita viime vuoden parhaat yhtiöoikeudelliset tutkielmat.
Teemapäivässä käsitellään vastuun samastusta erityisesti tuoreen tapauksen KKO:2015:17 (verkkokauppa.com) valossa.
Teemapäivän alustajina toimivat professori Mårten Knuts, OTT Timo Kaisanlahti ja lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen.